Muutin syksyllä 2010 Tarttoon Viroon opiskelemaan eläinlääketiedettä. Veetun jäätyä kotiin vanhempieni luokse asumaan viihdyin tasan kaksi kuukautta ilman koiraa. Bongasin K&V kerhon sivuilta sopivan pentueen ja onnistuin varaamaan pentueen parhaan uroksen. Isänpäivänä ajoimme isäni ja veljeni kanssa Helsingistä Laihialle ja palasimme takaisin pikku-Lucan kanssa. Vaihtoehtoisia nimiä olivat Bono ja Tito. Ennen Fridan tuloa elimme Lucan, ensimmäisen oman koirani, kanssa reilut kaksi vuotta erottamattomana kahden hengen laumana. Harmikseni Lucan mielestä niinkin tiiviinä, että poika kärsi melko pitkään eroahdistuksesta. Niiden kahden vuoden aikana äiti-poika tiimimme ehti touhuta ja kokea paljon. Kävimme viikoittain agility ja toko treeneissä, aloittaen pentutokosta. Nyt treenaamme ALO luokan liikkeitä pikkuhiljaa kuntoon ja rakennamme Lucalle treenivirettä. Agility on jäänyt toistaiseksi hauskan harrastelun tasolle. Koiranäyttelyissä olemme käyneet pääasiassa niittämässä mainetta. Lucan kanssa olen opetellut itseni sisään koko kiehtovaan koiranäyttelyiden maailmaan. Olemme saaneet matkan varrella tukea useilta tahoilta mukaan lukien omat vanhempani ja tutut venhäkasvattajat. Periaatteeni on kuitenkin ollut alusta asti "me itse", eli haluan itse trimmata ja esittää oman koirani.
 |
| ensimmäinen Suomen serti 6/2012 |
 |
| Viron JCH 10/2011 |
Lucan luonteessa on iso annos terrieriä, vaikka pohjimmiltaan se on ihan mammanpoika. Pojille ja isoille koirille täytyy välillä mahtailla hihnassa, mutta vapaana juostessa nekin ovat kavereita. Lucalla riittää kärsivällisyyttä pentujen hölmöilylle ja tytöt kiinnostavat. Miellyttämisen halua Lucalla ei juurikaan ole, mikä on tuonut haastetta tokotreeneihin. Agility on kivaa koska siinä saa juosta ja putkia Luca rakastaa, mutta tokoliikkeiden hiomiseen ei meinaisi riittää kärsivällisyyttä. Nyt olen saanut viretasoa nostettua ja olemme edenneet treeneissä.
 |
| helmikuussa 2012 |
 |
| Latvian Voittaja 2013 |
päivitetty 3.5.2013
Muutin syksyllä 2010 Tarttoon Viroon opiskelemaan eläinlääketiedettä. Veetun jäätyä kotiin vanhempieni luokse asumaan viihdyin tasan kaksi kuukautta ilman koiraa. Bongasin K&V kerhon sivuilta sopivan pentueen ja onnistuin varaamaan pentueen parhaan uroksen. Isänpäivänä ajoimme isäni ja veljeni kanssa Helsingistä Laihialle ja palasimme takaisin pikku-Lucan kanssa. Vaihtoehtoisia nimiä olivat Bono ja Tito. Ennen Fridan tuloa elimme Lucan, ensimmäisen oman koirani, kanssa reilut kaksi vuotta erottamattomana kahden hengen laumana. Harmikseni Lucan mielestä niinkin tiiviinä, että poika kärsi melko pitkään eroahdistuksesta. Niiden kahden vuoden aikana äiti-poika tiimimme ehti touhuta ja kokea paljon. Kävimme viikoittain agility ja toko treeneissä, aloittaen pentutokosta. Nyt treenaamme ALO luokan liikkeitä pikkuhiljaa kuntoon ja rakennamme Lucalle treenivirettä. Agility on jäänyt toistaiseksi hauskan harrastelun tasolle. Koiranäyttelyissä olemme käyneet pääasiassa niittämässä mainetta. Lucan kanssa olen opetellut itseni sisään koko kiehtovaan koiranäyttelyiden maailmaan. Olemme saaneet matkan varrella tukea useilta tahoilta mukaan lukien omat vanhempani ja tutut venhäkasvattajat. Periaatteeni on kuitenkin ollut alusta asti "me itse", eli haluan itse trimmata ja esittää oman koirani.
