tiistai 28. helmikuuta 2012

Kuvasaldoa - Luca 17kk

Valmiera 18.2.2012
Käytimme Valmierassa voitokkaat koiramme näyttelyissä paikalla olleen ammattivalokuvaajan kuvattavana.

Lucan saalis ;) JUN-SERT, ROP

Latvian junnuvalio poseeraa

kaverikuva  -  Dina, Hertta, Luca, Helli ja Cessna :)


Tartu, Toomemägi 21.2.2012
Oltiin A:n ja Hipsun kanssa keskustan Toomemäellä päivälenkillä, ja pysähdyttiin hetkeksi kuvailemaan koiria vanhan tuomiokirkon raunioilla.

Lucalla katse tulevaisuuteen.

Ja kameraan. ;)

Hipsu poseeraa

maanantai 20. helmikuuta 2012

Näyttelymenestystä

Voi mikä huikea viikonloppu takana!! Perjantaina SUOLET ja TaSLO, eli suomalaiset eläinlääketieteen ja lääketieteen opiskelijat, kokoontuivat "virallistamaan suhteensa" yhteisissä Ystävänpäivä sitseissä. Sitseihin osallistui kuutisenkymmentä iloista juhlijaa. Sitsit olivat monelle (myös allekirjoittaneelle) ensimmäiset, mutta ilta sitsisääntöineen ja juomalauluineen sujui jouhevasti. Sekä juoma- että ruokatarjoilut olivat runsaat ja maittavat (vaikka itse olin yhden siiderin taktiikalla liikenteessä) ja pöytäseura mainiota. Allekirjoittanutkin kantoi kortensa kekoon ja taiteili juhliin kaksi vadelma-valkosuklaa juustokakkua. Oli kiva tutustua taslolaisiin. :) Muut jatkoivat vielä klubille, minä lähin kotiin pakkaamaan ja pesemään koiran.

Jälkkäripöydän antimia, kuvaaja Gladrissa

Vadelma-valkosuklaa juustokakku

Jämävadelmista tehty iltapala smoothie

Seuraavana aamuna kurvasin 6:30 A:n rapunoven eteen ja lähdimme aamuauringon heräillessä ajamaan kohti Latvian Valmieraa. Vajaa kahden tunnin automatka sujui nopeasti väsyneestä tunnelmasta huolimatta (parin tunnin yöunien jälkeen). Valmieraan näyttelypaikalle saavuimme hyvissä ajoin, ja ehdimme puunata koiria ja korjailla trimmejä ennen kehiä. Kanssamme mukana reissulla olivat I ja bassetit Hertta ja Helli, A ja villakoira Dina sekä M, M:n äiti ja borderterrieri Cessna. Lauantai meni aivan yli odotusten!! Luca JUN-ROP > JUN-SERT, ROP > Latvian JMVA:ksi!! Dina JUN-ROP > JUN-SERT, ROP > Latvian JMVA. Hertta 10-v yllätti ja jätti Hellin kakkoseksi paras narttu kehässä. Hertta siis PN1, VSP ja Helli JUN-ROP > JUN-SERT, PN2 > myös Latvian JMVA:ksi. Myös Cessna oli ROP ja sai sertin > Latvian muotovalioksi. Ryhmäkehissä Cessna ja Luca tarjosivat jättiyllätyksen: Luca oli terriereiden RYP5 ja Cessna RYP2 noin kolmenkymmenen koiran joukosta!!! Olen vieläkin onnellisen häkeltynyt lauantain huikeasta menestyksestä, minun 17kk vauvani sijoittuu ryhmäkehässä! :D Illalla hotellin ravintolassa voittoisaa päivää juhlistettiin kolmen ruokalajin illallisella ja kuohuviinillä ennenkuin läjä väsyneitä ihmisiä kaatui sänkyihinsä. Vielä valojenkin sammuttua huoneesta kuului innostunut kuiskuttelu päivän tapahtumista... Sunnuntainakin loistimme. Luca JUN-ROP, ROP, samoin Dina. Helli päihitti Hertan ollen PN1, VSP. Hertta PN2. Cessna PN2. Jaksoimme katsoa näyttelyn loppuun asti. Ennen kotimatkaa Tartoon kävimme vielä ale ostoksilla Valmieran Cubuksessa. Alelöydöt olivat kuin kirsikka kakun päälle onnistuneessa viikonlopussa. :)

Viikonlopun saldo :) 

Kehässä

RYP5!!! :D

Kiitos kaikille mukana olleille upeasta reissusta!! :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Sattumusten sarja

Eilisestä ystävänpäivästä voinen sanoa, että se oli yllätyksiä täynnä ja kuin vuoristorata. Kävellessämme aamulla luokkahuoneeseen saimme kuulla, että patofysiologian opettajamme oli ajanut kolarin matkalla koululle ja myöhästyisi hieman. Vartin luokassa istuttuamme tuli tieto, ettei tuntia pidetä laisinkaan. Sitten selvisi, ettei myöskään seuraavaa luentoa, immunologian, pidettäisi. Sitä seuraava patoanatomian oli peruttu jo aikaisemmin opettajan osallistuessa väittelytilaisuuteen. Myöskään päivän viimeistä luentoa ei pidettäisi, opettaja oli sama kuin ensimmäisen luennon. Eli asia pähkinänkuoressa: koulupäivä oli juuri vaihtunut vapaapäiväksi. Ystävänpäivän kunniaksi suuntasimme kaveriporukalla suosikkikahvilaamme Werneriin kakkukahveille. :)

Kahvittelujen jälkeen lähdimme A:n ja koirien kanssa jäälle aurinkoiselle päivälenkille. Didn't end up being so sunny after all. Tapasimme koulukavereita koirineen jäällä ja Luca sai yllättävässä tilanteessa hampaasta korvaansa. Vaikka hammas lävisti korvanlehden, mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi sattunut ja pakkasessa verenvuotokin tyrehtyi nopeasti. Ja ennenkaikkea Luca itse ei näyttänyt tajuavan mitä tapahtui. Onneksi. Pisteenä iin päälle myöhemmin samalla lenkillä superpaimenkoira Hipsu otti yhteen virolaisen auton kanssa.

Onneksi tapahtumarikas päivä sai onnellisen lopun. Olimme ensimmäisen vuosikurssin N:n kanssa ajatelleet tyttöjen iltaa ystävänpäivälle. Vaikka kutsu lähetettiin lopulta viime tingassa ja mitään varsinaisia suunnitelmia ei etukäteen ollut, saimme kokoon hyvän kokoisen porukan ja vietimme kivan illan yhdessä! :) Kotikeittiömme leipoi yhteistyöllä kaakaomuffineja ja rasvattomia (öljy unohtui kätevästi reseptistä hih) suklaahippumuffineja, jotka koristeltiin kolmella erilaisella kuorrutteella sekä suklaarouheella. Lisäksi tarjoiltiin asiaan kuuluvasti valikoima erilaisia popcorneja ja sipsejä. Nam! Herkut katosivat parempiin suihin sillä vauhdilla, etten ehtinyt edes ajatella tarjoiluiden tallentamista kameralle. Ilta kului mukavasti herkutellen ja juoruillen hyvässä seurassa. Vielä jälkikäteen suurkiitos kaikille osallistuneille, you made my day! <3 Erityiskiitos A, V ja L, jotka tiskasivat koko leivonnasta aiheutuneen tiskivuoren! Ja E aivan ihanasta tuliaisesta, olin otettu! ;)

"Prinsessalle ja aikamoiselle kissalle." ;)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneina toisiinsa?

Katja, Luca ja Veetu toivottavat Hyvää Ystävänpäivää !!

Kuvan koira ja kissa Tassutellen sarjakuvasta. :)

Tekemisen paljoutta




Toivuttuani alkuviikon noroviruksen aiheuttamasta oksennustaudista olen loppuviikosta pitänyt itseni kiireisenä kaikenlaisella puuhalla, kouluhommien lisäksi (lue:sijaan). Tein suursiivouksen ja luuttusin lattiat, askartelin ja lähetin ystävänpäiväkortit rakkaille Suomeen, osoitin tee-se-itse-taitoni kasaamalla Jyskistä ostamani kenkätelineen heh, nautin pitkistä lenkeistä joen jäällä koirien ja kavereiden kanssa sekä valmistauduin ensi viikonlopun koiranäyttelyihin pesemällä, harjaamalla ja trimmmaamalla Lucan.


Aurinkoinen sää on suosinut Tartoa ja nyt, kun kovat pakkaset ovat hieman laantuneet, on koirien kanssa ulkoilusta todella saanut nauttia. Uskaltauduimme myös vihdoin koirinemme Emajõen jäälle, jota pitkin olemme tehneet pitkiä lenkkejä kavereiden kanssa koirat vapaina. Harmillisesti koulupäivät loppuvat usein niin myöhään, että päivälenkiltä palatessa saa katsella auringonlaskua. Onneksi pitkinä viikonloppuina (maanantaisin ei ole koulua) ehtii lenkkeillä valoisaan aikaan. :)





Viikonloppu tosiaan vierähti Lucaa puunatessa. Lauantaina vietimme pitkän päivälenkin jälkeen tunnin kylpyhuoneessa, ja otti pesunjälkeisestä hepulikohtauksesta toivuttuaan torkut ennen turkin läpikäymistä harjalla. Sunnuntaina hain kaverini A:n ja villakoira Dinan heti aamusta meille. Kävimme juoksuttamassa koiria jäällä, jonka jälkeen Luca "pääsi" trimmipöydälle. Aloitimme konetöillä (korvat,kaula, takapää), jotka A teki, ja seuraava kolmetuntinen minulla vierähti sakset viuhuen. Illalla korkkasimme vielä kevään agilitykauden koulun maneesissa. Minä sähläsin, mutta Luca kulki hyvin, vaikka lopputunnista sen keskittyminen vähän herpaantui väsymyksestä. Rankka päivä, lopputuloksena väsynyt ja komea koira sekä tyytyväinen emäntä. :)

keppi lenkittää koiria

Luca ja Dina vauhdissa jäällä


hurtan haalariposeeraus


uusi trimmi, väsynyt lapsi poseeraa

toinen puoli

Maanantaina toinen A ja Hipsu tulivat kyläilemään ja viettämään "sunnuntai" päivää, ja karvojaan tiputteleva Hipsu pääsi myös kokemaan trimmipöydän. Karsta teki työnsä. Tytön turkista tuli oikein sileä ja kaunis! :)


"Mulle alkais jo riittää" -ilme

Paljon karvaa lähti pienestä koirasta! :O

Nyt vielä tämä kouluviikko ja lauantaiaamuna auton nokka kääntyy kohti Latviaa ja Valmieran koiranäyttelyitä, joista lähdemme tavoittelemaan junnusertiä! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Runeberg ja presidentinvaalit

Juhlapyhien ja perinneruokien ystävänä olen jo pitkään halunnut kokeilla runebergintorttujen tekoa itse. Täällä Virossa ei tietysti suomalaisen runoilijan mukaan nimettyä leivosta tunneta, joten jouduin eli pääsin leivontahommiin. Seuraksi tuli opiskelukaverini E, joka on ahkera ja taitava kotileipuri. Reseptin olin poiminut jo aikaisemmin Kinuskikissan mainiosta leivontablogista. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin tehnyt runebergintorttuja, eikä virolaisesta ruokakaupasta löytynyt aivan kaikkia ainesosia, joten jännitti vähän kokeilla uutta reseptiä. Kinuskikissan reseptit eivät kuitenkaan ole vielä koskaan pettäneet, ja tälläkin kertaa lopputulos oli onnistunut ja maukas. :)

Vastapainoksi makealle herkulle päätimme leipoa toisenkin Kinuskikissan reseptin, tonnikalaquichen. Muunsimme tosin reseptiä korvaamalla oliivit fetakuutiolla. Piiras oli todella helppo tehdä; aineet kutakuinkin vain sekoitettiin keskenään ja lykättiin uuniin. Ja hyvää tuli! :P

Runeberginpäivälle sattui myös presidentinvaalien toisen kierroksen vaalipäivä, ja olin kutsunut joukon kavereita kisakatsomoon luokseni. Näillä eväillä jaksoimme seurata vaalilähetyksen ja jälkipuinnit. Ja herkkuja jäi vielä vieraiden lähdettyäkin jäljelle apua! ;)


Jämät ;)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pakkaspäiviä


"Kylmän kosketus
kipristys kasvoilla
poskien punoitus
taivaalla auringon
hyytävä hymy"



Olemme Lucan kanssa asettuneet nyt takaisin Tartoon. Kevätlukukauden kaksi ensimmäistä koulupäivää takana luentojen ja luentojen merkeissä. Tänä keväänä kiireisenä pitävät veterinaar immunoloogia, patoloogiline füsioloogia ja - anatomia, mikrobioloogia, teadustöö alused, söötmisõpetus, etoloogia, füsioloogia ja keskkonnatervis. It's gonna be a long spring. Työlään, mutta suurin osa mielenkiintoisen kuuloisia aineita. Lukujärjestys kertoo karusti, että aikaisiin aamuihin on loman jäljiltä parasta tottua. Ja muitakin muutoksia; entinen pe-su viikonloppu vaihtuu tänä keväänä la-ma viikonloppuun. Maanantai on uusi sunnuntai, kun ei ole koulua. Loppukeväästä kuulemma perjantaitkin vapaat. Helpottaa Suomessa käymistä!! :)


Tartossa on saatu myös maanantaisesta kotiutumisesta asti tottua paukkupakkasiin. Hurjat lukemat lämpömittareissa ja sääennusteissa ovat herättäneet eripuolilta Suomea kotoisin olevien opiskelijoidemme keskuudessa vilkasta keskustelua ja kommentointia tyyliin "Te Inarilaiset ootte päässy helpolla. Meillä Ivalolaisilla ei ollu mitään pakkasrajoja paitsi, ettei välitunneille tarvinnut mennä kolmenkymmenen asteen pakkasessa." Tällä hetkellä ulkolämpömittari näyttää -18,5. Alimmillaan on käyty -25 asteessa. Auto on toistaiseksi startannut aamuisin hyvin ja näillä asteilla kimppakyyti kouluun on kelvannut kavereille. :)

riehutaan
hepulit lumihangessa
Kova pakkanen tarkoittaa ihanaa aurinkoista säätä. Ollaan A:n kanssa eilen ja tänään uhmattu pakkasta pitkillä päivälenkeillä koirien kanssa. Pukeuduttiin michelin-ukoiksi. Pipo silmille ja kaulaliina nenään asti. Käveltiin joenvarren kävelypolkua ja koiratkin sai juosta vapaina. Eilen eksyttiin toisella puolella jokea johonkin merkatulle eräpolulle, jonka olemassa olosta ei oltu edes tietoisia. Tänään käveltiin tällä puolella jokea lumiselle uimarannalle, jossa koirat sai peuhata ja juosta kepin perässä. Kamerakin oli mukana, vaikka oli vähän kylmä kuvata. 

keppimonsteri Hipsu

Luca haluaa osingoille

karva-apina <3


omnomnomnom

Iiiiiih!

kepinvetoa


hihii-hipsu :)

Täältä tullaan!

ryhmäkuva :)