keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Talvipuuhia Tartossa

Nyt on joululoma vietetty. Olo ei tosin ole kovin lomaillut: kokeita oli loman molemmin puolin, joten stressi niistä sävytti koko lomaa. Nyt koeperioodi on kuitenkin takana päin. Tulimme kämppiksen ja koirien kanssa Tartoon viikon etuajassa valmistautumaan ensi maanantaina alkavaan kevätlukukauteen. Tälle viikolle mahtuu vielä kaksi uusintatenttiä: biomeetria (tilastomatikkaa excelillä) ja arengulugu (anatomian historiaa kivikaudesta nykypäivään sekä yliopiston historia ja opetuksellinen rakenne). Kevätlukukaudella odottavat (osa vapaasti suomennettuna) genetiikka, histologia, solu- ja molekyylibiologia, kotieläinten kasvatus, eläinbiologia ja kotieläinten anatomia (sitä eläinten leikkelyä).

Viime sunnuntaina tosiaan käännettiin auton nokka kohti Tartoa, isä suostui kiltisti kyyditsemään meidät. Kolme ihmistä, kaksi koiraa ja läjä tavaraa mahtui hyvin autoon. Viking Line kyyditsi lahden poikki. Ohessa kuvia kuvia viimeisiltä päiviltä Hesingistä sekä tältä viikolta Tartosta. Laumaammehan liityi nyt 3 kuukautta vanha keskikokoinen villakoira Dina. Kuvissa myös Lucan ja Dinan leikkejä. Pallerot tulevat mitä parhaiten toimeen keskenään. Aluksi Dina syystäkin hieman arasteli kaksi kertaa suurempaa Lucaa. Nyt leikit yltyvät välillä niin villeiksi, että on mentävä välillä rauhoittamaan penskat. On niiden puuhasteluja ilo katsella! :)

viimeisiä päiviä Helsingissä, lumenpaljous

Luca kurkkii ikkunasta sisään

Luca laivalla

Mihin ensimmäinen koira loppuu ja mistä toinen alkaa.

Nahjailua. Dina hörökorva. ;)

Luca hakeutui Dinan pentuaitaukseen nukkumaan.

Lapsi nukkuu.

Lapset nukkuu. Lucan sänky on ollut kovassa suosiossa.

Luca tutkailee takapihalla.

Takapihan kissa tarkkailee Lucaa piilostaan.

Luca katselee variksia.

Takapihan maisemia.

Aamuleikkejä.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Tammikuu

"Little January
Tapped at my door today.
And said, "Put on your winter wraps,
And come outdoors to play."
Little January
Is always full of fun;
Until the set of sun.
Little January
Will stay a month with me
And we will have such jolly times -
Just come along and see."

Tänä aamuna aurinko paistoi kauniisti kullaten säteillään talot ja puiden paljaat rungot. Päätin ottaa kameran mukaan päivälenkillemme. Lenkkipolut olivat hiljaisia muutamaa hiihtäjää lukuun ottamatta. Me suuntasimme läheisen merenlahden jäälle. Lumipeite jäällä kiilsi kauniisti auringon paistaessa alhaalta. Koirat nauttivat juostessaan vaapana ja minä nautin niitä katsellessani. Talven riemua. Onni syntyy pienistä asioista.














Hyvää alkanutta vuotta kaikille!!

"Look into the garden,
Where the grass was green;
Covered by the snowflakes,
Not a blade is seen.
Now the bare black bushes
All look soft and white.
Every twig is laden-
What a pretty sight!"

Uudenvuodenaatto

Juhlan humua, rätinää, pauketta ja poreilevaa. Tai kolme tyttöä ja pentuvartio omakotitalossa Tuusulassa. Meillä kaikilla on koiranpentu, joten kotona nyhräämisen sijaan päätimme yhdistää voimamme ja nyhrätä yhdessä. ;) Sittemmin "Mati ja kaksi Merviä" nimekseen saaneeseen yökyläilyyn osaalistui minun ja Lucan lisäksi kämppikseni Anniina villakoiransa Dinan kanssa sekä Anskun kaveri sekarotuisen Mellin kanssa. Illan menu aloitettiin tortilloista ja punaviinistä (jota ennen ja jälkeen naposteltiin kaikkea vaahtokarkeista küülauguleipiin).

Melli saapui hieman myöhemmin, ja pikkuinen Dina joutui aluksi melkoiseen höykytykseen Lucan leikeissä. Samankokoisen Mellin saavuttua Dina sai katsella sivusta kun kaksi muuta painivat ja juoksivat taloa päästä päähän. Koirien rauhoituttua uskalsimme jättää ne keskenään ja suuntasimme saunaan. Hämärässä saunassa aika kului nopsaan ja meinasimme myöhästyä vuoden vaihtumiselta keskiyöllä. Ehdimme nipin napin yöpukuihin ja toppatakkeihin kääriytyneinä ulos ottamaan vastaan tulevan vuoden. Rakettien sijasta poltimme tähtisadetikun ja avasimme kuohuviinipullon. Pian sekä pennut, että me olimme valmiit siirtymään sisätiloihin, pois paukkeesta ja pakkasesta. Loppuyö vietettiin sisätiloissa mm livekaraoken ja virolaisten jouluomenien parissa.

väsynyttä menoa aamuyön tunteina
Tinan valaminen jäi seuraavaan aamuun. Takassa paistuivat myös vaahtokarkit nam! Aamuun mennessä Dina oli tottunut isomman läsnäoloon ja komensi Lucaa hienosti tarvittaessa. Tulevat kämppiset myös nukkuivat suloisesti toisiinsa painautuneina aamu-unet sohvapöydän alla.

Luca halkokorilla

Dina lepäilee

leikkiä

söpöt nukkuu, Luca: "Häh?"

<3

Ensimmäinen trimmaus

Joulun ja uudenvuoden välillä oli sopivasti aikaa, joten pakkasin laukun ja koiran ja lähdimme Lucan kanssa pohojanmaalle. Bussimatka Laihialle kesti melkein 7 tuntia, Tampereella oli onneksi pidempi pysähdys, jotta pääsimme jaloittelemaan. Luca nukkui ikkunapaikalla vilttinsä päällä koko matkan. Reissumies. :)

Vaikka pennut olivat toki vähentyneet talosta, sitten viime näkemän, saivat koirat tulostamme tohkeissaan aikaan melko shown. Aikuiset kävivät ensin yksitellen tervehtimässä Lucaa ennen sisään menoa. Kaikki sujui hyvin, mitä nyt Tosca mummi antoi vähän kyytiä liian itsevarmalle pojanklopille. ;) Sisälle päästyämme pennut alkoivat mekkalan keittiössä huomattuaan uuden tulokkaan.

Ensin otettiin tervehtimään Lucan veli Banditos sekä Candy kuukautta vanhemmasta C-pentueesta. Alku hämmennyksissä leikit sujuivat ensin nätisti, mutta pian alkoi arvojärjestyksen selvittely, josta ei tullut loppua ennen pentujen erottamista. C-pentueen uroksen Caesarin kanssa Luca uhitteli portin läpi, joten poikia ei uskaltanut päästää samalle puolen porttia. Alun jälkeen koirat rauhoittuivat ja saimme ruokittua koirat ja itsemme sekä vaihdettua kuulumiset. Tosin emme keskeytyksettä, vekkuleissa riitti vahdittavaa. ;)

Candy oli viehättävä pikku vehnäneiti. Hellyydenkipeä ja rakasti sylissä oloa. Caesar pennuista isoimpana oli selvästi ottanut jonkinlaisen johtoaseman. Hellä syli rauhoiti onneksi tämänkin touhottajan. Porukan nuorin Banditos oli vähän altavastaajana ja luonteeltaan selvästi pehmeämpi kuin kaksi muuta. Pikkumies piti kuitenkin tarvittaessa puolensa isompia vastaan. :) Lauman kirjaimellisesti mustalammas, portugeesi Jade liihotteli omintakeisella tyylillään porttien yli aina herkkuja huomatessaan. Selvästi tulevaisuuden lupaus agilityssa! ;)

Ja vihdoin koitti Lucan hetki astua trimmipöydälle ja päästä eroon teddynalle  tyylistään. Alun kiemurtelujen jälkeen Luca alistui melkein nätisti käsittelyyn. Suurkiitos Irmelille!! Trimmin jälkeen Luca pääsi hetkeksi lepäämään ennen korvien liimaamista. Väsyneinä pitkästä päivästä vetäydyimme yöpuulle keräämään voimia seuraavan päivän bussimatkaa varten. Olipas mukava tavata kasvattajaa ja koiria! Viimeistään näyttelyissä nähdään! :)

teddykoira

pikku vehnis