perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulunajan kuvasaldoa

Joulun juhlapyhät ovat ohi ja edessä on pikkuhiljaa paluu arkeen. On ollut ihanaa voida asettua muutamaksi päiväksi aloilleen uhraamatta ainuttakaan ajatusta opiskeluille tai muille kiireille ja velvollisuuksille. Nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Ja pakko mainita, että täällä kokkaillessa tiskikone on ollut aika luksusta hih. Tässä muutama otos aattoillalta.

joulupöytä

kattaus

kummitädin taiteilema voiruusuke

Veetu avaa lahjoja turvassa pöydän alla :)


Tarkoitukseni oli vierailla tammikuun alussa Lucan kasvattajan luona Laihialla, jossa Luca olisi samalla trimmattu, mutta kiireinen tenttiaikatauluni estää vierailun toteutumisen. Olin kuitenkin päättänyt saada Lucalle ammattilaisen tekemän trimmin. Niinpä ajoimme tänään Lahteen, jossa vehnäkasvattaja Tarja Kallström (kennel Musca-Rosan) loihti Lucalle uuden ilmeen. Äidin karvapallosta kuoriutui niin komea poika! Trimmikone, jolla ajettiin korvat ja kaula, oli Lucasta kovin pelottava surinoineen, mutta konetöiden jälkeen Luca rauhoittui ja jaksoi olla trimmipöydällä suht hyvin. Mitä nyt vähän piipitteli tylsyyttään välillä. Oli mukavaa katsella ammattilaista työssään ja sain myös paljon hyviä vinkkejä Lucan paksun turkin trimmaamiseen kotona. Trimmin jälkeen Luca pääsi hetkeksi leikkimään Tarjan portugeesin Rubenin kanssa, eikä olisikaan millään malttanut lähteä kotiin. Kotimatkan poika sitten nukkuikin sikeästi. :)
Tarjalle suuret kiitokset hienosta trimmistä! "Ennen" kuvat jäi ottamatta, enkä olisi niitä kehdannut julkaistakaan (uskomatonta minkä määrän turkkia pieni vehnä voi kasvattaa kahdessa kuukaudessa!), mutta tässä läähättävä lopputulos. ;)

toinen puoli valmistumassa
valmis!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulutervehdys



Joulussa
Kutsu kuunnella rauhaa
Pysähtyä ja löytää


Metsässä lumihiutaleiden hiljaisuus
Kiirehtimättä leijuvat iloaan


Kello on yli puolenyön. Viimeiset ruoka- ja lahjahankinnat on tänään tehty, talo siivottu, kuusi tuotu sisään ja koristeltu. Piparit, leivonnaiset ja muut herkut valmistuivat jo aiemmin viikolla. Kipaisen vielä ennen nukkumaanmenoa jakamaan naapureiden kortit postilaatikkoihin. Naapurustomme jonkinlainen perinne, että joulukortit naapureilta löytyvät postilaatikosta aattoaamuna ja lähimpien kesken vaihdetaan pienet lahjat. 

Yön pimeydessä sähkökynttilät ikkulaudoilla ja oikeat pöydillä loistavat kauniisti. Koristeet kimmeltävät niiden valossa. Talo on hiljainen. Huomenna aikainen herätys viimeisiin valmisteluihin ennen joulunviettoon rauhoittumista. 

Oikein hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille!

toivottavat Katja, Veetu ja Luca






torstai 22. joulukuuta 2011

Keittiön kaapeista

Tervehdys vaihteeksi Läänemeren aka Itämeren pohjoisrannalta. Tämä tartolainen on kotiutunut muutama päivä sitten onnistunesti joululomalle Suomeen. Kotimatka sujui joutuisasti, kun sain matkaseuraksi opiskelukaverini ja tämän Hipsu -koiran. Ajokeli nyt oli vaihteleva ja laivakin vähän keikutti, mutta mitä pienistä, kotiin saakka päästiin turvallisesti. Kuten arvata saattaa, koirat "friikahtivat" kotiin tulostani ja erityisesti Luca oli revetä liitoksistaan.

Pojat tulevat nykyään mainiosti toimeen, vaikka kesällä ottivat muutamia kertoja yhteen. Mitä nyt hiippailevat varastelemaan toistensa luita ja leluja aina kun silmä välttää. Pihalle ja takaisin sisään on aina pakko päästä yhdessä ja aidatulla pihalla onkin hyvä juosta rallia peräkanaa keppien ja lelujen innoittamana. ;) Välillä pitää vähän jarrutellakin poikien touhuja, kun Veetun pian yksitoistavuotias selkä ei oikein kestä noin hurjaa menoa. Pappa pääseekin välillä yksinään käpöttelemään ja haistelemaan pihalle Lucan piipitellessä sillä välin eteisessä ja luoden loukkaantuneita katseita minuun. Veetulla on myös jemmassa kipulääkettä, jota se saa silloin tällöin selän kipukohtauksen yllättäessä. Tuntuu, että kunhan muistaa hieman vahtia poikien menoa, on Lucalla positiivinen vaikutus Veetuun. Nuorukaisen innokas seura aktivoi ja vetreyttää vanhusta. :)

pehmolelu varas

Nämä muutamat päivät, jotka olen ehtinyt viettää Helsingissä, ovat kuluneet nopeasti. Syöden, leväten, kotona perheen ja koirien kanssa sekä kavereita tavaten. Kävin myös Porvoossa Petenkoiratarvikkeessa ostamassa omien ja tuttavien koirille jouluherkkuja. Ennen joulua olisi tavoitteena vielä trimmata molemmat vehnäpojat joulukuosiin. Eilen suostuin ystäväni maskeerausmalliksi hurjaan zombie lookiin. Maskeeraus kesti kaksi tuntia ja sen poisto lähes yhtä kauan kiitos lateksimaalin. :D Kokemus oli hauska ja tarjosi samalla hyvän tilaisuuden jutella pitkästä aikaa.


Ja nyt, kun ruokahalunne varmasti heräsi tuon kuvan myötä, pomppaan vielä hetkeksi keittiöaiheisiin. Koska meillä on parhaillaan menossa "kaapit tyhjiksi" operaatio jouluruokien mahduttamiseksi, kokkailin tänään kaappien kätköistä löytämistäni aineksista pikantin pastakastikkeen, joka oli nopea tehdä ja erinomaisen maukas. Tästä ei pitänyt tulla ruokablogi, mutta näköjään jaan silti taas reseptisisältöisen blogitekstin heh.
                                     
                                              Texmex pastakastike:

                                              oliiviöljyä paistamiseen
                                              400g jauhelihaa
                                              1 sipuli silputtuna
                                              1 punainen paprika

                                              mausteet:
                                              suolaa, mustapippuria
                                              valkopippuria, paprikajauhetta,
                                              currya, inkivääriä, soijaa,
                                              tabascoa, punaista currytahnaa

                                              2rkl vehnäjauhoja
                                              500g (~3,5dl) paseerattua tomaattia
                                              n. 1dl ruokakermaa
                                              oliiveja viipaloituina

                                              lisukkeeksi täysjyväspagettia

Resepti on helposti muunneltavissa ainesosien sekä mausteisuuden suhteen ja toimii varmasti myös kanalla tai soijarouheella. Ruokakerma ei ole välttämätön, mutta pehmentää mielestäni kivasti makua. Oliivit eivät ole sellaisenaan suurta herkkuani, mutta päätin kokeilla ja sopivat tähän kokonaisuuteen hyvin. :) Koristeluun hain pihan perältä kasvihuoneesta nipun persiljaa, joka on uskomatonta kyllä edelleen voimissaan kiitos leudon "talven".


Vielä ennen joulua missoni on napata pojista jouluinen yhteiskuva ja postata se tänne. Saa nähdä miten käy, kun eivät oikein ole linssiludeja kumpikaan. ;) Nyt tähän loppuun kuitenkin muutama jouluinen kuva Tartosta viime viikolta.


Raatihuoneentorin joulukuusi

upea Tarton Yliopiston päärakennus

maanantai 28. marraskuuta 2011

Lucan kuulumisia

Sain tänään vanhemmiltani Skypen välityksellä Lucan kuulumiset. Äidin kirjoittama viesti alkoi näin: "Koirasi vauhdissa ei ainakaan ole mitään ongelmaa." :D Eilinen laivamatka Suomeen kovassa myrskyssä oli ollut rankka, mutta laiva pääsi turvallisesti Helsingin satamaan. Joskin liki tunnin myöhässä. Ravintolassa keittokattila oli kaatunut buffetin ruokien päälle ja tax free -kaupassa pullot tippuneet lattialle.

Veetun ja Lucan kohtaaminen pitkän eron jälkeen oli sujunut ongelmitta. Veetu oli ensin örinällä ilmaissut haluavansa pitää välimatkaa, mutta tänään pojat ovat juosseet peräkanaa pitkin pihaa lähes koko päivän. Mitä nyt Veetu omi Lucan puruluun vanhempieni sängyn alle, vaikkei muutoin pahemmin luista välitäkään. Pureskeli sitten vanhan miehen hampaillaan luuta, vaikka ikenet vähän vuosivatkin. Luca oli ennen nukkumaanmenoa hieman itkeskellyt minun perääni, mutta asettunut sitten nukkumaan veljeni sängyn alle. Veli on aikaisemminkin "saanut" toimia minun korvikkeena poissaollessani. ;)

Tänään juttelin Lucan ja äidin kanssa Skypessä. Poika kiipesi äidin avustamana tuolille tietokoneen eteen ja kallisteli ahkerasti päätään puolelta toiselle, kuten sillä on tapana kuullessaan tutun äänen koneelta.

Luca skypettää. ;)

koirien ruokailun valvontaa Skypen välityksellä :P

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäinen kynttilä symboloi odotusta

Joulun odotus on nyt virallisesti alkanut. Niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana. Joululoma. Suomi, perhe, kaverit, rakkaat ihmiset. Hetken lepotauko ennen pitkää kevättä. Ja nyt myös koira. Luca lähti tänään kummivanhempieni matkassa Suomeen joululomalle. Pääsee kirmaamaan omakotitalon pihalle ja härnäämään Veetua. ;) Asunto tuntuu hiukan tyhjältä kun vieraat lähti ja koirakaan ei pyöri enää jaloissa. Toisaalta nyt ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa viettäessään illat koulukirjojen ääressä ja joulunalus kissanristiäisissä (tai vaikkapa täällä blogissa niitä koulukirjoja vältellen). Aika läjä tenttejä olisi vielä suoritettavana ennen ansaittua Suomi-lomaa. Ja onneksi myös muutamia menoja virkistämään viimeisiä viikkoja. Suolet ry:n pikkujoulut sisältäen turistikierroksen Ale Coq -tehtaalle, Fraternitas Fennican itsenäisyyspäiväjuhlat sekä teatteria Suolet-porukalla. Sekä tietysti Fennican saunailta vielä pariin otteeseen! :) Pääsen siis jouluisiin makuihin kiinni jo ennen Suomeen rantautumista. 

Asunto sai hieman jouluisempaa ilmettä tuliaisena saamani joulutähden myötä. Kovasti haluaisin vielä ripustaa vähän jouluvaloja, kynttilöitä on kulutettu jo pitkin syksyä valaisemaan iltoja.



Teille joulun odottelijoille haluan jakaa tähän pimeään ja sateiseen marraskuun iltaan taatusti lämmittävän juomavinkin. Minulle markkinoitiin tätä asioidessani Prismassa. Osui ja upposi. Lämmin omenasiideri olkaatten hyvät! Kiss on lanseerannut joulun alla uuden Winter Apple -omenasiiderin, joka lämmitettynä glögimausteiden kera lämmittää jäätyneimmätkin varpaat ja sormenpäät ulkoilun jälkeen. Kiva vaihtoehto perinteiselle glögille (joka myös kuuluu ehdottomiin suosikkeihini!). Viitseliäimmille löysin Voisilmäpeliä -blogista myös tällaisen reseptin lämpimälle omenasiiderille: 

"Lämmin siideri (kahdelle)
5 dl kuivaa omenasiideriä, esim. Bulmers tai Ecusson
2 dl omenamehua
1 kanelitanko
2 siivua tuoretta inkivääriä
5 kokonaista neilikkaa
Kaada kattilaan omenamehu ja mausteet ja kiehauta. Anna maustua ainakin vartin verran kannen alla. Lisää siideri ja lämmitä uudestaan. Jos haluat juomasta alkoholipitoisen, älä kiehauta -- alkoholin haihtumispiste on muistaakseni n. 78′C."

Kiss Winter Apple


Lämmin omenasiideri glögimausteilla

Kippis täältä kotisohvalta ja hyvää ensimmäistä adventtia! ;)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ratsastusta ja agilityä

Viikonloppuna tuli vähän vaihtoehtoista tekemistä koulutöiden ohella ratsastustunnin ja agilityn muodossa. Olen missannut syksyn aikana harmittavan monta ratsastustuntia koiramenojen ja viikonloppumatkojen takia. Lauantaina puhkuin intoa ja odotukset ratsastustunnin suhteen olivat korkealla. Ne kääntyivät kuitenkin laskuun, kun suostuin kokeimpana ryhmämme ratsastajana ottamaan ratsastettavakseni Agran. Vanhalla Elfatilla, joka normaalisti osallistuu tunneillemme, oli huono päivä, joten sitä ei viitsitty käyttää kahdella tunnilla peräkkäin. Noh haastetta, ajattelin. Agrakin ajatteli niin, ja testasi minua oikein kunnolla, kuten sillä on tapana alkeistunneilla. Kulki tahdikasta käyntiä ja ravia, mutta alkoi hangoittelemaan vastaan heti, kun ohjasin sen ulos uralta voltille tai oikaistakseni kentän poikki. Muutamaan otteeseen sitten seisoimme keskellä kenttää tapelleen siitä, liikutaanko siitä eteenpäin vai ei. Lievästi turhauttavaa. Puhumattakaan siitä, että kulmiin ei missään tapauksessa voinut mennä. Lopputunnista Agra suostui vastahakoisesti laukannostoon, mutta jarrutteli aina raviin tai käyntiin päädyissä. Mutta tulipahan urheiltua, lihakseni ainakin sain kipeiksi Agran kanssa tapellessani. ;)

Sunnuntain agilityporukan pikkujoulut menivät suoritusten osalta vähän sujuvammin. Agilitykouluttajamme siis järjestivät meille epäviralliset agilitykilpailut pikkujoulujen merkeissä. Osallistuimme Lucan kanssa supermölli ja mölli luokkiin. Supermölli luokka meni meidän osalta ihan megamogamölleilyksi: huusin "hyppy" käskyt liian myöhään. Tunneleita rakastavana rottakoirana Luca haki putket itse erinomaisesti, mutta hypyt menivät osa vähän ohareiksi, vaikka rata oli helppo.


Haastavamman mölliradan teimme kahdesti. Ensimmäisellä kerralla leikkasin 7. esteen (putki) ulostulossa turhaan, enkä ehtinyt ohjeistaa Lucaa kunnolla putkea seuranneelle hyppyesteelle. Toisella yrittämällä radan vaikein osuus sujui loistavasti, mutta yksi 12. este (hyppy) loppusuoralla meni vähän ohariksi. Tuloksena 5 virhepistettä ja aika muistaakseni n. 24 sekuntia. Olen supertyytyväinen mölleilyymme!! <3
Tässä vielä möllirata ja video päivän onnistuneimmasta suorituksestamme mölliradalla. :)



Koulua on täällä Tartossa jäljellä enää kolme viikkoa ennen joululomaa! Syksy on rientänyt taas ennätysnopeasti. Viimeiset kolme viikkoa ovat esitelmien, välitenttien ja loppukokeiden täyttämät joten rankkaa on luvassa. Onneksi ensi viikonloppuna saan rakkaat kummivanhempani tänne kylään, ja sitä seuraavana viikonloppuna aion ehtiä Suomeen hurraamaan kavereille ja Lucan kasvattajalle Messarin Voittajanäyttelyihin! :)

Luca ja Dina näyttävät miten rentoutua välillä kiireen keskellä. ;)


Tsemppiä kaikille loppusyksyyn ja hyvää alkavaa joulunodotusta! nimim. joululahjat vielä hankkimatta :)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Fiilistelyä

Se tuli! :D
Postinkantaja herätti minut maanantai aamuna. Ensin säikähdin, että kukas siellä soittelee ovipuhelinta tähän aikaan aamusta, ja sitten ihmettelin että mikä ihmeen postilähetys. Valtavan kirjekuoren nurkassa luki Eesti Kennelliit. Asia alkoi valjeta. Kuoresta paljastui Eestin Juniormuotovaliolle omistettu sertifikaatti ja upea ruusuke! Kyllä hymyilytti heti aamusta, kun sai ripustaa ruusukkeen seinälle ihasteltavaksi. Tässä on mennyt hetki käsittää, että koirani tosiaan on muotovalio. Nyt saavutus on alkanut painua tajuntaan. Yksi etappi saavutettu ja tavoite täytetty. Kohti uusia.


Nyt pidämme näyttelypaussia ensi vuoteen asti. Joululomalla on suunnitelmissa vierailla kasvattajan luona ja saada Lucalle vaihteeksi ammattilaisen tekemä trimmi. Tähän asti olen itse "taituroinut" trimmauksen kanssa. Tarton näyttelyistä mukaan tarttuivat sentään laadukkaammat trimmisakset, jotta työjälki paranisi. Ostin Lucalle myös tarjouksessa olleen Hurtan talvimanttelin ja uuden näyttelyhihnan. Nykyinen versio ("pantana" toimiva ohut metalliketju ja siihen liitetty lyhyt nylonhihna) miellyttää jo muutaman kokemuksen perusteella vanhaa enemmän molempia käyttäjiä. :)

Seuraavan kerran näyttelyiden pariin on tarkoitus palata helmikuussa. Latvian Juniorsertejä lähdetään metsästämään taas kaveriporukalla Valmieraan, joka on noin kahden tunnin ajomatkan päässä Tartosta. Viikonloppuna 18.-19.2.2012 järjestetään kaksi kansallista koiranäyttelyä. Riikassa lääketiedettä opiskeleva tuttuni vihjasi myös, että Valmieran oluttehtaalta saa Latvian parasta kaljaa. Tiedetään siis mihin suunnata tyttöjen kanssa jos junnusertit napsahtavat. ;) Mahdollisesti meidät tapaa myös Latvian Voittaja 2012 -näyttelyssä viikonloppuna 17.-18.3.

Tämän pikku päivityksen myötä painan taas nenäni anatomian kirjoihin ja jatkan verisuonten nomenklatuurin opiskelua. ;)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Autumn is colourful leaves and windy walk


Syksy Tartossa


Kulunut vuosi on ollut värikäs, työläs, tapahtumien täyteinen. Pitkä kevät kului koulutöiden alle uponneena, Suomen kesä vierähti aivan liian nopeasti maaseudulla navettaharjoittelun merkeissä ja nyt syksy alkaa hiljalleen kääntyä kohti talvea. Kuu vaihtui jo marraskuuksi, mutta ensilumista ei ole vielä tietoakaan. Havahduin tänään tajuamaan, että meillä tulee ensi sunnuntaina isänpäivänä Lucan kanssa vuosi täyteen. Vuosi siitä, kun isä suostui kuluttamaan juhlapäivänsä ajaessaan minut poikki Suomen hakemaan vehnäistä pojanpalleroani. Mikä olisikaan sopivampi hetki palata takaisin hyllyllä olleen blogin pariin. On korkea aika päivittää edes pintapuolisesti kuluneen vuoden mainitsemisen arvoisia hetkiä.


Korkkasimme Lucan koiranäyttelyuran huhtikuussa Viron Rakveressa. Lauantaina 9.4. esiinnyimme eduksemme; Luca ROP pentu ja sai KP:n. Luca stressasi kovasti uutta tilannetta ja näyttelyhallin hälinää. Se ja Lucan puolustushaluisuus, jonka kanssa painin koko kevään vaikuttivat varmasti molemmat osaltaan seuraavaan päivään. Sunnuntaina tuloksena 0, Luca ärisi tuomarille. Jäi huoli, että mitenkähän tässä jatkossa käy.


Rakvere  9.4. ROP pentu, KP


Pitkän kevään aikana käytiin välillä Suomen puolellakin lataamassa akkuja. Tässä yksi lempiotoksiani. Vehnäpullani Luca ja Veetu keväisellä lenkillä ystäväni Annan kuvaamana.



Viime keväältä on hyvin vähän kuvia. Koulu ja sen aiheuttama stressi pitivät kiireisenä. Tässä siis pari kuvaa oppitunneilta, kemiaa ja anatomian praksa:




Näyttelyuraa jatkoimme kesäkuun alussa Tallinnan terrieri erkkarissa. Tallinnassa tapasimme suureksi iloksi Lucan kasvattajat koirineen. Saimme trimmausapua Irmelin viimeistellessä Lucan ja oli kiva jutella kasvotusten pitkästä aikaa. Päivän näyttelysaldokin oli hyvä, Luca oli ROP pentu ja sai KP:n. :)


Tallinna 5.6.2011 Terjerite erinäitus
Tallinna 5.6.2011 Terjerite erinäitus ROP pentu, KP


Koitti kauan kaivattu loma Suomen kesässä. Kesäkuun alussa ehdin nähdä kavereita. Juhannus vietettiin perinteiseen tapaan mökillä Etelä-Savossa tuttujen ja mökkinaapureiden kesken. Sen jälkeen alkoi kuukauden navettaharjoittelu. Vietin nämä opettavaiset neljä viikkoa 50 lypsylehmän ja 8 koiran ja 4 lapsen vilkastamalla maatilalla, jossa ekologisuus ja eläinten hyvinvointi arvostettiin korkealle. Isäntäperhe oli aivan ihana ja olisin mielelläni tehnyt harjoittelun vaikka tuplana. :)


Hiehojen siirtoa laitumelle.
Bordercollie työssään paimentamassa.
Jalostuspässejä Putkisalon lampolassa.


Myös Luca ja Veetu nauttivat täysin siemauksin maalaiskesästään. Juoksivat pitkin pihamaita, peltoja ja metsiä, tutustuivat lehmiin, kurkiin, koskeloihin ja muihin eläinmaailman ihmeisiin sekä läträsivät järvessä keppien ja lelujen perässä. Koiran elämää parhaimmillaan, arvaan kuvaavani karvanassujen fiiliksiä! ;)

Pihaleikkejä ja pensasaidan leikkuuta.
Seikkailua mökkirannalla.
Kepin perässä järveen...
Veetu pappa 10 vee vauhdissa :D


Kesän aikana ehdimme käydä Lucan kanssa myös koiranäyttelyissä. Kesäkuussa Vehnä- ja kerrynterrieri ry:n erikoisnäyttelyissä Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa ja heinäkuun lopulla Eucanuba International SummerShowssa myöskin Tuomarinkartanossa. Erkkarista mainittakoon, että Von Jungfruborgilaiset loistivat! Von Jungfruborg Caramel "Candy" oli ROP ja BIS2 junior. Veli Ceasar VSP junior. Lisäksi Kurthin uros "Tyson", Dog Rose Gold Garibaldo, korjasi koko potin ollen BIS1. Upea päivä ja oli hienoa olla juhlimassa kasvattajan kanssa jungfruborgilaisten menestystä. :)


K&V erkkari  11.6.2011 JUN ERI, JUK 5
K&V erkkari  11.6.2011 JUN ERI, JUK 5
Helsinki kv 23.7.2011 JUN ERI, SA, PU 5


Olen tänä vuonna tuutor uusille suomalaisille eläinlääkisopiskelijoille, joten piipahdin elokuun puolessa välissä kesäisessä Tartossa tapaamassa uuteen kotimaahansa asettuvia fukseja ja siivoamassa asuntoa kesän jäljiltä.


Kaunis Emajõgi
kesäinen Raekojaplats - Raatihuoneentori


Syyskuussa saavuin muuttolasteineni takaisin Tartoon aloittamaan toista lukuvuottani eläinlääkiksessä. Alkusyksy vierähti sisustusbuumin, uusiin fukseihin tutustumisen ja koiraharrastusten merkeissä. Oli mukavaa päästä kesätauon jälkeen tokoilemaan ja agilitykentälle. Tuli yhdet pole&rofe teemaiset fuksiaisbileetkin järjestettyä uusille ykkösille. Osanotto oli ilahduttavan suuri ja tunnelma katossa. Seuraavana aamuna ykkösten facebookprofiileihin ilmestyi "kastuminen suihkulähteessä, kissanraatoja ja pahoja shotteja" tyylisiä päivityksiä. ;)


Luca ja virolaiset tyttökaverit Hipsu ja Uni syyslenkillä 
Hipsu ja Luca - vauhdin hurmaa koirasaaressa
Lenkkikaverukset


Tämän syksyyn opiskeltaviin aineisiin kuuluu histologia, anatomia, biokemia, mikrobiologia, fysiologia ja maatalousekonomia (=põllumajandusökonoomia, ah mikä sana!). Koulukin on omalta osaltaan pitänyt kiireisenä, joskin kesän navettaharjoittelun inspiroimana opiskeluintoa riittää paremmin kuin viime keväänä. Aloitimme myös porukalla ratsastuksen Ihasteen tallilla, jossa ehdin viime syksynä ottaa muutaman tunnin.






Ja rakkaudella teille pari kuvaa anatomian praksojen ah niin ihanista isassuguelundeista.


Possun värkit eli "sea peenis" teoriassa.
Ja sama aidompana tavarana. ;)


Tämän syksyn koiranäyttely päivitykset vielä. Kävimme porukalla Rakveressa, pokkaamassa juniorikäisille koirillemme (basset hound, keskikokoinen villakoira, vehnäterrieri kokoonpano) ensimmäiset sertit. Lisäksi kaikki junnumme olivat ROP junioreita, sekä rotunsa parhaita. :)


Eliittijuniorit <3
Rakvere 15.10.2011 JunSert, JunROP, ROP


Ja viimeisimpänä Tarton kansainvälisen näyttelyviikonlopun 5.-6.11. huikea saldo: Luca sai lauantaina toisen junior sertinsä, ja lisäksi JunROP, PU1, VSP. Sunnuntaina kolmas junior serti ja JunVSP. Voitte siis onnitella tuoretta Eestin Juniormuotovaliota Lucaa! :D Kahden pitkän näyttelypäivän jälkeen otettu kuva ilmeentää enemmän koiran väsymystä kuin omistajan onnea, mutta menkööt. :)


6.11.2011 EE JCH Von Jungfruborg Ben Hur


Tarto kiittää, kuittaa ja toivottaa hyvää loppusyksyä. :)


Tule syksy tummin illoin
tule sateisin päivinkin
tule rajuin myrskytuulin
tuo raikkaat aamutkin.

Tule syksy kuutamoilloin
tule tihkusateetkin
tule räntäsateina silloin
tuo kaamos jo ovellakin. 
Vaikka pimeää on kaikkialla
lämmintä löytyy kotisalla.