Yhteisen elämän alkuaskeleet

Olen pitänyt "mammalomalla" ollessani Lucan ensimmäisen viikon ajan pienimuotoista päiväkirjaa: tässä laajennettu versio. Älkääkä luulkokaan, että saatte näin yksityiskohtaista infoa tulevaisuudessa (helpotus ehkä?). ;)

Saavuimme sunnuntai-iltana takaisin kotiin, jossa meitä odotti vanhempi vehnäherramme Veetu. Veetu juoksi iloisesti pihaan vastaan, mutta teki äkkipysähdyksen ja u-käännöksen juuri maahan laskemani Lucan nähtyään. Veetu jäi ensin hämmentyneenä kauemmas haukkumaan, mutta suostui sitten tervehtimään pentua lähemmin. Nopea nuuskaisu, tuhahdus ja äkkiä lähimpään puskaan merkkaamaan. Yllätäen Luca ei ollut moksiskaan Veetun käytöksestä, vaan tallusti rohkeasti sen perässä, mikä hieman ahdisti Veetua saaden sen ärähtämään. Lucan ilme tuskin värähtikään: vähän liiankin rohkea poika. Pian koirat kuitenkin tottuivat toistensa läsnäoloon, Veetu hieman vastahakoisemmin. Luca asettui nopeasti taloksi tutkittuaan kaikki huoneet läpi. Veetu seurasi sen touhua etäämmältä luoden minuun hieman paheksuvia katseita. Sille oli kova pala luopua ainoan koiran asemastaan ja jakamattomasta huomiostani. Ilta loppui lyhyeen. Pitkästä päivästä väsyneinä kävimme yöpuulle heti seuraavan päivän matkatavarat pakattuani.

 
15.11. Maanantaina jatkoimme kohti Eestimaata ja uutta kotikaupunkiani Tartoa. Pääsimme matkustamaan myös Tartossa opiskelevan kaverini Lotan autokyydillä. Olimme valinneet hiljaisen aamupäivälaivan. "Salakuljetimme" Lucan kantohäkissä laivan hiljaiseen nurkkaan. Luca nukkui koko matkan ruokailu- ja pissataukoa lukuunottamatta. Autossa sijoitin sen korin etujalkatilaan, jossa Luca matkusti hienosti koko parituntisen matkan Tartoon. Tämä poika on syntynyt reissumieheksi. :) Lotan villakoiran Booriksen esimerkistä huolimatta Luca ei pissannut ulos, vaan heti asuntoon päästyämme ensimmäisen lattialle levittämäni sanomalehden päälle. Olin tyytyväinen. Pissat alkoivat heti ensimmäisestä päivästä alkaen osumaan oikeaan paikkaan, mutta kakkapaikka oli toistaiseksi hukassa.

Tiistaiaamuna heräsimme Lucan kanssa aamupalalle kello 7:00. Luca oli herättänyt minut vain kerran yön aikana. Lucan syötyä ruokansa leikimme vajaa tunnin, jonka jälkeen Luca nukahti pariksi tunniksi jätteän minulle aikaa puuhailla omiani. Herättyään Luca etsiytyi paperille yllättäen minut nostamalla jalkaa pissatessaan. Kävimme ensimmäisen kerran ulkoilemassa takapihalla. Muuten niin rohkea poika muuttui vapisevaksi raukaksi rappukäytävän puolella ja oli sylissäni kovasti huolestunut koko matkan ulko-ovelle. Ulkona sitä jännittivät eniten ohi ajavat autot. Takapihallakaan se ei uskaltautunut kauas jaloistani, mutta katseli kyllä varovaisen kiinnostuneena ympärilleen. Alkuillasta Lotan villakoira Booris tuli kyläilemään luonamme. Pojat tulivat hyvin toimeen, vaikka Booris oli kiinnostuneempi Lucan leluista kuin itse koirasta. ;) Tänään leikkasin myös Lucan kynnet: sain operaation suoritettua Lucan vastusteluista huolimatta. Illalla Luca sai tulla hetkeksi sänkyyni leikkimään ennenkuin asettui sen alle nukkumaan.

Luca lempipaikallaan nojatuolin edessä.

Booris tuhoaa Lucan ankkaa. ;)

Loppuviikosta enemmän seuraavassa kehityskertomuksessa. :)

Vehnävauvaa hakemassa

12.11. torstai-iltana laivan keula saapui Helsingin satamaan. Oli koittanut kauan odottamani viikonloppu: saavuin Suomeen hakemaan uutta koiranpentuani, jonka olin jo nimennyt Lucaksi. Kotona vanhempien luona minua odotti vanhempi koirani Veetu, iloisena jälleennäkemisestä ja onnellisen tietämätömänä tulevasta laumanjäsenestä. Veetu on tyypillinen ukkomies eikä oikein osaa toimia koiravauvojen kanssa. Ne eivät sen mielestä käyttäydy niin kuin koirat, eivätkä oikein haisekaan koiralta. "Kummallinen otus, viekää se pois!" sanoisi Veetu ja niinhän se aluksi sanoikin, mutta siitä myöhemmin.

Viikonloppu sujui mukavasti perheen kanssa ja ystäviä tavaten. Oli silkkaa luksusta tehdä vihannes- ja hedelmäostoksia suomalaisessa kaupassa, jossa tarjontaa riitti ja ruoka oli hyvälaatuista. Tartoon tosin avattiin uusi Prisma, mutten ole vielä päässyt katsastamaan sitä. Meidän lähikaupan kasvisosasto on melko surkea tarjonnaltaan, isoissa marketeissa tilanne on parempi.

Vietettyämme isänpäivää poikkeuksellisesti jo lauantaina, pakkasimme auton aikaisin sunnuntaiaamuna ja, lähdimme isän ja veljen kanssa kohti Laihiaa. Pentua hakemaan. Hämeenlinnaa lähestyessämme maa alkoi saada hieman lumista peitettä. Tampereella sitä oli jo kerros ja puiden latvat olivat myös peittyneet lumeen. Maisemat olivat kauniit harmaasta säästä huolimatta. (Toista kuin Tarton lehdettöminä riutuvat puut ja märkä maa.) Lähestyessämme määränpäätä Laihia sää muuttui vähitellen aurinkoiseksi. Paksu valkoinen lumipeite hohti keskipäivän auringossa ja aukeiden yllä oli usvaa auringon lämmittäessä lumen pintaa saaden sen höyrystymään.

Saavuimme perille Laihian Vedenojalle kello yhden aikoihin. Ovella meitä oli vastassa kasvattaja Kurth ja kaksi tohkeissaan olevaa vehnää, Tyson ja Fiesta. Päästyämme sisään alkoi mahdoton mekkala talon yli kymmenen koiran innostuessa tulostamme ja toistensa haukusta. Minua se ei haitannut, olin aivan haltioissani tällaisessa vehnätalossa! :) Tervehdittyäni aikuiset vehnät menimme katsomaan pentuja. 14 viikkoinen C-pentue asui vauvaporttien takana keittiössä. Pentueen emä Tosca, kolme vehnäpentua ja "musta lammas", ruotsintuonti portugeesi Jade töhöttivät portin takana hännät heiluen. Toisella puolen käytävää, kodinhoitohuoneessa oli hiljaisempaa. B-pentueen neljä 10 viikkoista unenpöpperöistä pentua istui rivissä vauvaportin takana ihmetellen ne herättänyttä mekkalaa. Menin portista vehnävauvojen luokse. Innokkaimpana luokseni kiirehti pentueen päällikkö, minun pentuni, Luca. Pehmoinen pikku karvatassu kiipesi heti polvilleni hamuten touhukkaasti leukaani ja hiuksiani suuhunsa. Tiesin ensimmäisestä hetkestä alkaen, että minun ja kasvattajan valinta pennun suhteen oli ollut oikea.

Isäntäväki, Kurth ja Irmeli, kutsuivat meidät "nälkäiset matkalaiset" runsaan kahvipöydän ääreen (kiitos Irmeli tarjoiluista!). Kahvittelun ohella keskustelimme aivan kaikesta pentuun, kasvatukseen, vehniin ja koiriin liittyvästä. Mielenkiintoisen aiheen parissa aika kului huomaamatta. Kirjoitimme ja keskustelimme paperiasiat kuntoon ja sain mukaani aivan odottamattoman avokätisen "äitiyspakkauksen". Meitä oli todella ajateltu: mukana oli fleecepeittoa, tassupyyhettä, leluja, nameja, iso kuivamuona pussi, kampausvälineet ja jopa kakkapusseja sekä sittemmin ahkerassa käytössä ollut Piss off - puhdistusaine, joka desinfioi ja poistaa virtsan hajun. Lisäksi sain matkalle mukaan vesipullon, valmiiksi turvotettuja papanoita ja ruokailuastiat. Näitä olin itsekin varannut mukaan autoon, mutta olen todella kiitollisen tästä välittämisen eleestä!

Nyt oli aika päästä pennnut vielä leikkimään keskenään ennen lähtöä. Vauvaportti avattiin ja karvanaamat kirmasivat hännät pystyssä pitkin taloa: ajoivat toisiaan takaa, telmivät ja tutkivat paikkoja. Aikuisilla vehnilläkin meni sisu kaulaan ja ne pakenivat turvaan sohvanpäälle sekä "isin" syliin. ;) Saatuaan riehua aikansa, muut pennut paimennettiin takaisin kodinhoitohuoneeseen. Luca oli vielä Kurthin sylissä hellittävänä, kun laitoimme auton lähtövalmiuteen. Sitten koitti se hetki. Kurth luovutti eteisessä Lucan minun syliini. Vitsailimme, että nyt tulee Kurthille tippa linssiin, kun tämä pentu lähtee. Todellisuudessa se olinkin minä, joka onnistuin vain vaivoin pidättelemään onnenkyyneleitäni sanoessamme toistaiseksi hyvästit ja lähtiessäni pieni pentu sylissäni autolle. Minun vehnävauvani.

Auton käynnistyessä alkoi pitkä kotimatka kohti Helsinkiä. Se oli vain ensimmäinen askel minun ja Lucan yhteisellä matkalla. Olkoon se hyvä ja pitkä: täynnä touhua, kommelluksia, onnenhetkiä ja rakkautta. Kiitos Kurth ja Irmeli tästä kaikesta! Tuestanne ja näin upeasta pojasta, jonka minulle uskoitte.

Baltian Voittaja 2010 @ Riika

Nyt on selvitty Riikan matkasta ja palailtu takaisin arkeen. Olipas onnistunut reissu! Saimme täytettyä toiveet niin kaupunkiloman kuin koiranäyttelyidenkin suhteen.

Lähdimme matkaan kahden auton saattueessa perjantaina puolen päivän aikoihin suoriuduttuamme aamun kemian labrasta.Menomatka sujuikin mallikkaasti Google Mapsin ohjeita seuraten ja eväitä syöden. Ensimmäinen autolastillinen meitä onnistui jopa navigoimaan koko kaupungin läpi hotellille asti, toisen joutuessa turvautumaan paikallisten apuun. Hotellimme osoittautui onneksi huokeasta hinnastaan (12€/yö) huolimatta siistiksi ja viihtyisäksi yösijaksi. Tavarat purettuamme jätimme koirat hotellihuoneisiin ja ajoimme kauppakeskus Alfaan.

Tyttövaltaisella porukalla ostosreissustamme muodostuikin varsin tehokas: omaksi saldokseni kertyi kahdet farkut, nahkatakki ja panta tulevalle pennulle. Seurueemme ainutta miespuolista jäsentä raahasimme täysin armotta kaupasta toiseen. Riikassa on monia ihania ulkomaalaisia vaatekauppoja (Bershka, Pull & Bear, Cubus..), joita ei ole Suomessa, joten luonnollisesti meidän oli käytettävä tilaisuus hyväksemme. Ostosten jälkeen söimme kauppakeskuksen Gan Bei nimisessä aasialaisessa ravintolassa omnomnom. ;)

Lauantaiaamuna koitti ensimmäinen näyttelypäivä. Messuhallille löysimme melko helposti ajo-ohjeiden avulla, kiitokset tästäkin Googlelle. Parkkipaikan löytäminen sen sijaan osoittautui hankalammaksi. Ensimmäisenä porukastamme kehään asteli tanskalais-ruotsalainen pihakoira Nita, joka rotunsa ainoana edustajana sai hienosti ERIn ja näin Baltian Juniorivoittajan tittelin. Myös veteraanimme basset hound Hertta onnistui: Baltian Veteraanivoittaja ja PN2 jättäen taakseen monet nuoremmat nartut. Oikea supermummo! :) Jäimme vielä alkuillan ryhmäkehiin, joissa kumpikaan ei kuitenkaan sijoittunut. Illalla neljä meistä lähti kauppakeskus Origoon tyydyttämään vielä shoppailunälkäänsä. Minä lähdin kahden muun kanssa Riikan vanhaankaupunkiin kävelemään ja ihastelemaan. Löysimme mukavan slaavilaisen ravintolan johon muutkin porukastamme saapuivat ostosreissultaan päivälliselle.

Sunnuntaina suuntasimme jälleen näyttelypaikalle. Tänään paikalla tuntui olevan erityisen paljon suomalaisia, vaikka edellisenäkin päivänä suomenkieltä oli kuulunut siellä täällä. Kiertelimme katsomassa kiinnostavien rotujen kehiä, mutta en vielä löytänyt tulevan pentuni kasvattajaa kehäänsä odottelevien vehnien luota. Belgianpaimenkoirien kehä sen sijaan alkoi. Ensin kehään meni Wicky, joka sijoittui valioluokan narttujen toiseksi. Minä esitin ainoana veteraaniluokkaan osallistuvan Daran, joka oli lopulta hienosti PN2 ja sai myös Baltian Veteraanivoittajan tittelin. Belgien kehästä riensin odottamaan vehnäterriereiden kehän alkamista ja tapasin pentuni kasvattajan. Oli mukava jutella vihdoin kasvokkain, vaikka kisajännitys olikin selvästi vienyt enimmän puheliaisuuden. Vehnät Tyson ja Fiesta olivat herttaisen oloisia ja tohinoissaan tilanteesta. Kummatkin koirat esiintyivät hienosti kehässä. Fiesta oli PN2 ja Tyson korjasi koko potin: ROP, CACIB ja tietysti Baltian Voittaja titteli. Löimme lukkoon pennunhaku päivämäärän ja onnitteluiden jälkeen sanoin toistaiseksi hyvästit. Paluumatka Tartoon alkoi.

Ja millainen matka siitä kehkeytyikään. Vinkki: en suosittele Latvian teitä etenkään öiseen aikaan ja ilman karttaa. Menomatka Riikan oli sujunut niin hyvin, että päätimme olla ostamatta karttaa paluumatkallekaan. Ohjeethan tulisivat olemaan samat käänteisessä järjestyksessä. Jotenkin onnistuimme kuitenkin pimeässä ajamaan ohi oikeasta liitymästä. Tunnin ajettuamme kaikki olivat vakuuttuneita siitä ettei tie ollut enää oikea ja pysähdyimme huoltoasemalle (onneksemme sellainen sattui sijaitsemaan lähimmän kymmenen kilometrin säteellä). Ostimme kartan ja onnistuimme selvittämään sijaitimme sillä. Olimme noin 60 km liian etelässä ja matkalla kohti Venäjän rajaa. Kartalta keksimme onneksi melko suoran reitin oikealle tielle ja lähdimme taas matkaan.

Ohitettuamme Smiltenen "kaupungin" jatkoimme "valtatietä" oikaistaksemme Viron rajanylityspaikkaan Valgaan. Suomessa jonkin sivutien haaran viimeiset 10m voisivat olla noin huonoa tietä. Me ajoimme 60 kilometriä. Kuoppaista valaisematonta piskuista asfalttitietä. Pilkkopimeässä. Paikoittaisessa usvassa. Oli kuuton halloween yö. Ei tarvinne kertoa lisää selittääkseni tilanteen aavemaisuuden. Pimeästä yhtäkkiä automme eteen ilmestynyt valtava päätön ruho, jonka arvelimme sudeksi tai villisiaksi  ei yhtään helpottanut tunnelmaamme. Päästyämme Viron puolelle kaikki huokaisivat helpotuksesta. Menomatkalla rauniokaupungilta näyttänyt Valga tuntui kumman kodikkaalta kokemamme jälkeen. Jatkoimme hyvillä mielin Tartoon. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin ja yhtä kokemusta rikkaampana takaisin arkeen.