Vehnävauvaa hakemassa

12.11. torstai-iltana laivan keula saapui Helsingin satamaan. Oli koittanut kauan odottamani viikonloppu: saavuin Suomeen hakemaan uutta koiranpentuani, jonka olin jo nimennyt Lucaksi. Kotona vanhempien luona minua odotti vanhempi koirani Veetu, iloisena jälleennäkemisestä ja onnellisen tietämätömänä tulevasta laumanjäsenestä. Veetu on tyypillinen ukkomies eikä oikein osaa toimia koiravauvojen kanssa. Ne eivät sen mielestä käyttäydy niin kuin koirat, eivätkä oikein haisekaan koiralta. "Kummallinen otus, viekää se pois!" sanoisi Veetu ja niinhän se aluksi sanoikin, mutta siitä myöhemmin.

Viikonloppu sujui mukavasti perheen kanssa ja ystäviä tavaten. Oli silkkaa luksusta tehdä vihannes- ja hedelmäostoksia suomalaisessa kaupassa, jossa tarjontaa riitti ja ruoka oli hyvälaatuista. Tartoon tosin avattiin uusi Prisma, mutten ole vielä päässyt katsastamaan sitä. Meidän lähikaupan kasvisosasto on melko surkea tarjonnaltaan, isoissa marketeissa tilanne on parempi.

Vietettyämme isänpäivää poikkeuksellisesti jo lauantaina, pakkasimme auton aikaisin sunnuntaiaamuna ja, lähdimme isän ja veljen kanssa kohti Laihiaa. Pentua hakemaan. Hämeenlinnaa lähestyessämme maa alkoi saada hieman lumista peitettä. Tampereella sitä oli jo kerros ja puiden latvat olivat myös peittyneet lumeen. Maisemat olivat kauniit harmaasta säästä huolimatta. (Toista kuin Tarton lehdettöminä riutuvat puut ja märkä maa.) Lähestyessämme määränpäätä Laihia sää muuttui vähitellen aurinkoiseksi. Paksu valkoinen lumipeite hohti keskipäivän auringossa ja aukeiden yllä oli usvaa auringon lämmittäessä lumen pintaa saaden sen höyrystymään.

Saavuimme perille Laihian Vedenojalle kello yhden aikoihin. Ovella meitä oli vastassa kasvattaja Kurth ja kaksi tohkeissaan olevaa vehnää, Tyson ja Fiesta. Päästyämme sisään alkoi mahdoton mekkala talon yli kymmenen koiran innostuessa tulostamme ja toistensa haukusta. Minua se ei haitannut, olin aivan haltioissani tällaisessa vehnätalossa! :) Tervehdittyäni aikuiset vehnät menimme katsomaan pentuja. 14 viikkoinen C-pentue asui vauvaporttien takana keittiössä. Pentueen emä Tosca, kolme vehnäpentua ja "musta lammas", ruotsintuonti portugeesi Jade töhöttivät portin takana hännät heiluen. Toisella puolen käytävää, kodinhoitohuoneessa oli hiljaisempaa. B-pentueen neljä 10 viikkoista unenpöpperöistä pentua istui rivissä vauvaportin takana ihmetellen ne herättänyttä mekkalaa. Menin portista vehnävauvojen luokse. Innokkaimpana luokseni kiirehti pentueen päällikkö, minun pentuni, Luca. Pehmoinen pikku karvatassu kiipesi heti polvilleni hamuten touhukkaasti leukaani ja hiuksiani suuhunsa. Tiesin ensimmäisestä hetkestä alkaen, että minun ja kasvattajan valinta pennun suhteen oli ollut oikea.

Isäntäväki, Kurth ja Irmeli, kutsuivat meidät "nälkäiset matkalaiset" runsaan kahvipöydän ääreen (kiitos Irmeli tarjoiluista!). Kahvittelun ohella keskustelimme aivan kaikesta pentuun, kasvatukseen, vehniin ja koiriin liittyvästä. Mielenkiintoisen aiheen parissa aika kului huomaamatta. Kirjoitimme ja keskustelimme paperiasiat kuntoon ja sain mukaani aivan odottamattoman avokätisen "äitiyspakkauksen". Meitä oli todella ajateltu: mukana oli fleecepeittoa, tassupyyhettä, leluja, nameja, iso kuivamuona pussi, kampausvälineet ja jopa kakkapusseja sekä sittemmin ahkerassa käytössä ollut Piss off - puhdistusaine, joka desinfioi ja poistaa virtsan hajun. Lisäksi sain matkalle mukaan vesipullon, valmiiksi turvotettuja papanoita ja ruokailuastiat. Näitä olin itsekin varannut mukaan autoon, mutta olen todella kiitollisen tästä välittämisen eleestä!

Nyt oli aika päästä pennnut vielä leikkimään keskenään ennen lähtöä. Vauvaportti avattiin ja karvanaamat kirmasivat hännät pystyssä pitkin taloa: ajoivat toisiaan takaa, telmivät ja tutkivat paikkoja. Aikuisilla vehnilläkin meni sisu kaulaan ja ne pakenivat turvaan sohvanpäälle sekä "isin" syliin. ;) Saatuaan riehua aikansa, muut pennut paimennettiin takaisin kodinhoitohuoneeseen. Luca oli vielä Kurthin sylissä hellittävänä, kun laitoimme auton lähtövalmiuteen. Sitten koitti se hetki. Kurth luovutti eteisessä Lucan minun syliini. Vitsailimme, että nyt tulee Kurthille tippa linssiin, kun tämä pentu lähtee. Todellisuudessa se olinkin minä, joka onnistuin vain vaivoin pidättelemään onnenkyyneleitäni sanoessamme toistaiseksi hyvästit ja lähtiessäni pieni pentu sylissäni autolle. Minun vehnävauvani.

Auton käynnistyessä alkoi pitkä kotimatka kohti Helsinkiä. Se oli vain ensimmäinen askel minun ja Lucan yhteisellä matkalla. Olkoon se hyvä ja pitkä: täynnä touhua, kommelluksia, onnenhetkiä ja rakkautta. Kiitos Kurth ja Irmeli tästä kaikesta! Tuestanne ja näin upeasta pojasta, jonka minulle uskoitte.