Nyt on selvitty Riikan matkasta ja palailtu takaisin arkeen. Olipas onnistunut reissu! Saimme täytettyä toiveet niin kaupunkiloman kuin koiranäyttelyidenkin suhteen.
Lähdimme matkaan kahden auton saattueessa perjantaina puolen päivän aikoihin suoriuduttuamme aamun kemian labrasta.Menomatka sujuikin mallikkaasti Google Mapsin ohjeita seuraten ja eväitä syöden. Ensimmäinen autolastillinen meitä onnistui jopa navigoimaan koko kaupungin läpi hotellille asti, toisen joutuessa turvautumaan paikallisten apuun. Hotellimme osoittautui onneksi huokeasta hinnastaan (12€/yö) huolimatta siistiksi ja viihtyisäksi yösijaksi. Tavarat purettuamme jätimme koirat hotellihuoneisiin ja ajoimme kauppakeskus Alfaan.
Tyttövaltaisella porukalla ostosreissustamme muodostuikin varsin tehokas: omaksi saldokseni kertyi kahdet farkut, nahkatakki ja panta tulevalle pennulle. Seurueemme ainutta miespuolista jäsentä raahasimme täysin armotta kaupasta toiseen. Riikassa on monia ihania ulkomaalaisia vaatekauppoja (Bershka, Pull & Bear, Cubus..), joita ei ole Suomessa, joten luonnollisesti meidän oli käytettävä tilaisuus hyväksemme. Ostosten jälkeen söimme kauppakeskuksen Gan Bei nimisessä aasialaisessa ravintolassa omnomnom. ;)
Lauantaiaamuna koitti ensimmäinen näyttelypäivä. Messuhallille löysimme melko helposti ajo-ohjeiden avulla, kiitokset tästäkin Googlelle. Parkkipaikan löytäminen sen sijaan osoittautui hankalammaksi. Ensimmäisenä porukastamme kehään asteli tanskalais-ruotsalainen pihakoira Nita, joka rotunsa ainoana edustajana sai hienosti ERIn ja näin Baltian Juniorivoittajan tittelin. Myös veteraanimme basset hound Hertta onnistui: Baltian Veteraanivoittaja ja PN2 jättäen taakseen monet nuoremmat nartut. Oikea supermummo! :) Jäimme vielä alkuillan ryhmäkehiin, joissa kumpikaan ei kuitenkaan sijoittunut. Illalla neljä meistä lähti kauppakeskus Origoon tyydyttämään vielä shoppailunälkäänsä. Minä lähdin kahden muun kanssa Riikan vanhaankaupunkiin kävelemään ja ihastelemaan. Löysimme mukavan slaavilaisen ravintolan johon muutkin porukastamme saapuivat ostosreissultaan päivälliselle.
Sunnuntaina suuntasimme jälleen näyttelypaikalle. Tänään paikalla tuntui olevan erityisen paljon suomalaisia, vaikka edellisenäkin päivänä suomenkieltä oli kuulunut siellä täällä. Kiertelimme katsomassa kiinnostavien rotujen kehiä, mutta en vielä löytänyt tulevan pentuni kasvattajaa kehäänsä odottelevien vehnien luota. Belgianpaimenkoirien kehä sen sijaan alkoi. Ensin kehään meni Wicky, joka sijoittui valioluokan narttujen toiseksi. Minä esitin ainoana veteraaniluokkaan osallistuvan Daran, joka oli lopulta hienosti PN2 ja sai myös Baltian Veteraanivoittajan tittelin. Belgien kehästä riensin odottamaan vehnäterriereiden kehän alkamista ja tapasin pentuni kasvattajan. Oli mukava jutella vihdoin kasvokkain, vaikka kisajännitys olikin selvästi vienyt enimmän puheliaisuuden. Vehnät Tyson ja Fiesta olivat herttaisen oloisia ja tohinoissaan tilanteesta. Kummatkin koirat esiintyivät hienosti kehässä. Fiesta oli PN2 ja Tyson korjasi koko potin: ROP, CACIB ja tietysti Baltian Voittaja titteli. Löimme lukkoon pennunhaku päivämäärän ja onnitteluiden jälkeen sanoin toistaiseksi hyvästit. Paluumatka Tartoon alkoi.
Ja millainen matka siitä kehkeytyikään. Vinkki: en suosittele Latvian teitä etenkään öiseen aikaan ja ilman karttaa. Menomatka Riikan oli sujunut niin hyvin, että päätimme olla ostamatta karttaa paluumatkallekaan. Ohjeethan tulisivat olemaan samat käänteisessä järjestyksessä. Jotenkin onnistuimme kuitenkin pimeässä ajamaan ohi oikeasta liitymästä. Tunnin ajettuamme kaikki olivat vakuuttuneita siitä ettei tie ollut enää oikea ja pysähdyimme huoltoasemalle (onneksemme sellainen sattui sijaitsemaan lähimmän kymmenen kilometrin säteellä). Ostimme kartan ja onnistuimme selvittämään sijaitimme sillä. Olimme noin 60 km liian etelässä ja matkalla kohti Venäjän rajaa. Kartalta keksimme onneksi melko suoran reitin oikealle tielle ja lähdimme taas matkaan.
Ohitettuamme Smiltenen "kaupungin" jatkoimme "valtatietä" oikaistaksemme Viron rajanylityspaikkaan Valgaan. Suomessa jonkin sivutien haaran viimeiset 10m voisivat olla noin huonoa tietä. Me ajoimme 60 kilometriä. Kuoppaista valaisematonta piskuista asfalttitietä. Pilkkopimeässä. Paikoittaisessa usvassa. Oli kuuton halloween yö. Ei tarvinne kertoa lisää selittääkseni tilanteen aavemaisuuden. Pimeästä yhtäkkiä automme eteen ilmestynyt valtava päätön ruho, jonka arvelimme sudeksi tai villisiaksi ei yhtään helpottanut tunnelmaamme. Päästyämme Viron puolelle kaikki huokaisivat helpotuksesta. Menomatkalla rauniokaupungilta näyttänyt Valga tuntui kumman kodikkaalta kokemamme jälkeen. Jatkoimme hyvillä mielin Tartoon. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin ja yhtä kokemusta rikkaampana takaisin arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti