perjantai 11. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Lokakuu on melkein puolessa välissä, joten tässä vaiheessa ajattelin kertoa minulla parhaillaan meneillään olevasta ruokakampanjasta. Osaltani ratas lähti pyörimään kun katsoin syyskuun lopulla Madventuresista tuttujen Rikun ja Tunnan uuden tv-sarjan Docventuresin ruokaa koskevan jakson. Ojelman yhteydessä esitettiin Robert Kennerin Food Inc. elokuva, joka paljastaa länsimaisen ruokateollisuuden "pimeän puolen" ja käsittelee sen aiheuttamia haittoja niin yksittäisille eläimille ja farmareille, kuin laajemmin ympäristölle ja taloudelle. Tieto lisää tuskaa, juuri siksi ja siitä huolimatta suosittelen katsomaan!

kuva http://www.foodincmovie.co.uk/press.php

Ohjelman tiimoilta Docventuresin Riku Tunna on vegaani haastettiin kokeilemaan lihatonta ruokavaliota kuukauden ajan. Haaste heitettiin myös eteenpäin ja syntyi facebookryhmä, jossa toistaiseksi yli 30 000 ihmistä on sitoutunut viettämään lihattoman lokakuun. Hetken emmittyäni en voinut olla tarttumatta tähän haasteeseen. Mielestäni hetkellisessä epäröinnissäni kuvastui juuri nyky-yhteiskunnan asennevamma ruuan ja muiden elämän mukavuuksien suhteen. On vaikeaa vapaaehtoisesti luopua tai edes yrittää luopua väliaikaisesti jostakin ruokatarvikkeesta tai mukavuudesta johon olemme tottuneet jokapäiväisessä yltäkylläisyyden ja valinnanvapauden täyttämässä länsimaisessa elämässämme sorry mussutilässyti avautumisesta, mut myöntäkää pois tässä piilee totuuden jyvä :P

kuva https://www.facebook.com/events/516481648435327/?fref=ts

Omalla kohdallani tämä lihasta luopuminen on tarkoittanut käytännössä näkyvimmin leikkeleestä luopumista leivän päällä. Lisäksi olen korvannut pääruoissa käyttämäni kanasuikaleet tai jauhelihan soijarouheella tai kasviksilla. Ulkona syödessä on ainaisen pihvin sijaan tullut valittua kasvis- tai kala/äyriäisruokia. Mm. viime viikonloppuna söin Cookbook ravintolassa superherkullisen äyriäisrisoton tomaatti-yrttikastikkeessa, nam! Lihan poisjätön myötä olen muutenkin keskittynyt syömään terveellisemmin ja kokkaamaan enemmän itse tuoreista raaka-aineista, mihin kasvikset tarjoavat loputtomasti variaatioita ja valinnanvaraa. Pari viikkoa on menty lihattomana enkä koe toistaiseksi luopuneeni mistään olellisesta jokapäiväisessä elämässäni. Sen sijaan olen löytänyt paljon uusia ruokasuosikkeja ja jopa ajatellut että voisin jatkaa tätä pysyväisestikin. Olen perustellut itselleni niin, että silloin tällöin voisi syödä lihaa / kalaa, kunhan sen ostaa suoraan joltakin paikalliselta luomutilalta tai kalastajalta / kalastaa itse.

Haluan jakaa teille vielä yhden konkreettisen esimerkin naminami kasvisruoasta, joka on helppo, nopea ja gourmet! :) Resepti, joka on noussut tähänastiseksi suosikikseni. Eilen illalla kokoonnuimme ystäväni A:n, joka on kasvissyöjä, luokse opiskelemaan ensi viikon sisätautien tenttiä varten. Päivälliseksi teimme trendiruoaksi noussutta avokadopastaa Alexander Gullichsenin alkuperäiseen ohjeen mukaan. Supernamia! :)



Rentoa ja hyvän ruoan ja seuran täyttämää viikonloppua kaikille! :)





Ei kommentteja: