tiistai 22. marraskuuta 2011

Ratsastusta ja agilityä

Viikonloppuna tuli vähän vaihtoehtoista tekemistä koulutöiden ohella ratsastustunnin ja agilityn muodossa. Olen missannut syksyn aikana harmittavan monta ratsastustuntia koiramenojen ja viikonloppumatkojen takia. Lauantaina puhkuin intoa ja odotukset ratsastustunnin suhteen olivat korkealla. Ne kääntyivät kuitenkin laskuun, kun suostuin kokeimpana ryhmämme ratsastajana ottamaan ratsastettavakseni Agran. Vanhalla Elfatilla, joka normaalisti osallistuu tunneillemme, oli huono päivä, joten sitä ei viitsitty käyttää kahdella tunnilla peräkkäin. Noh haastetta, ajattelin. Agrakin ajatteli niin, ja testasi minua oikein kunnolla, kuten sillä on tapana alkeistunneilla. Kulki tahdikasta käyntiä ja ravia, mutta alkoi hangoittelemaan vastaan heti, kun ohjasin sen ulos uralta voltille tai oikaistakseni kentän poikki. Muutamaan otteeseen sitten seisoimme keskellä kenttää tapelleen siitä, liikutaanko siitä eteenpäin vai ei. Lievästi turhauttavaa. Puhumattakaan siitä, että kulmiin ei missään tapauksessa voinut mennä. Lopputunnista Agra suostui vastahakoisesti laukannostoon, mutta jarrutteli aina raviin tai käyntiin päädyissä. Mutta tulipahan urheiltua, lihakseni ainakin sain kipeiksi Agran kanssa tapellessani. ;)

Sunnuntain agilityporukan pikkujoulut menivät suoritusten osalta vähän sujuvammin. Agilitykouluttajamme siis järjestivät meille epäviralliset agilitykilpailut pikkujoulujen merkeissä. Osallistuimme Lucan kanssa supermölli ja mölli luokkiin. Supermölli luokka meni meidän osalta ihan megamogamölleilyksi: huusin "hyppy" käskyt liian myöhään. Tunneleita rakastavana rottakoirana Luca haki putket itse erinomaisesti, mutta hypyt menivät osa vähän ohareiksi, vaikka rata oli helppo.


Haastavamman mölliradan teimme kahdesti. Ensimmäisellä kerralla leikkasin 7. esteen (putki) ulostulossa turhaan, enkä ehtinyt ohjeistaa Lucaa kunnolla putkea seuranneelle hyppyesteelle. Toisella yrittämällä radan vaikein osuus sujui loistavasti, mutta yksi 12. este (hyppy) loppusuoralla meni vähän ohariksi. Tuloksena 5 virhepistettä ja aika muistaakseni n. 24 sekuntia. Olen supertyytyväinen mölleilyymme!! <3
Tässä vielä möllirata ja video päivän onnistuneimmasta suorituksestamme mölliradalla. :)



Koulua on täällä Tartossa jäljellä enää kolme viikkoa ennen joululomaa! Syksy on rientänyt taas ennätysnopeasti. Viimeiset kolme viikkoa ovat esitelmien, välitenttien ja loppukokeiden täyttämät joten rankkaa on luvassa. Onneksi ensi viikonloppuna saan rakkaat kummivanhempani tänne kylään, ja sitä seuraavana viikonloppuna aion ehtiä Suomeen hurraamaan kavereille ja Lucan kasvattajalle Messarin Voittajanäyttelyihin! :)

Luca ja Dina näyttävät miten rentoutua välillä kiireen keskellä. ;)


Tsemppiä kaikille loppusyksyyn ja hyvää alkavaa joulunodotusta! nimim. joululahjat vielä hankkimatta :)

Ei kommentteja: